En tiedä miten tämän nyt sitten aloittaisin. On vain niin paljon tapahtunut kesän aikana. Entinen mieheni kuoli. Hautajaiset olivat kesäkuussa. Itkut. Mutta ei auta. Tässä sitä ollaan ja välillä rukoillaan, että tuo x:ä tuolta taivahista auttaisi ja pitäisi lastensa puolta. Enkelinä liitelisi alas maailmaan ja olisi läsnä lastensa edesottamuksissa. Varsinkin tuon nuorimmaisen poikansa.
Onko nämä aivan turhia toiveita? En usko, kyllä tämä meidän kuopuksemme on ansainnut jo paremman elämän. Ehkä nyt meneekni hiukan paremmin. Saihan hän jo työttömyyspäivärahan 5 kk:n odotusajan jälkeen.
Tai sitten itse olen jotakin luovuttanut, en jaksa enää. No ei kai, en minä!
Minähän olen se sinnikäs leijona äiti, joka ei anna periksi.
Syksy
Tänään on tehty kaikenlaista syksyyn kuuluvaa mm. säilötty marjoja ja pidetty sadetta.Huomenna ollaan omaishoitoasioissa liikkeellä ja ylihuomenna. Ohjausryhmän kokous ja infotilaisuus. Saas nähdä tuleeko kukaan. Tiedotusvälineet eli media, ei ole kinnostunut omaishoitajuudesta. Se koskee ihmisiä, jotka puurtavat ilman palkka tai hyvin pienellä sellaisella, omaistensa hyväksi. Ja ei pelkästään omaistensa hyväksi, vaan koko yhteiskunnan. Säästöhän on melkoinen, kun omaiset eivät tiedä olevansa omaishoitajia ja varsinkin kun eivät raaski laittaa omaisiaan hoitoon.
Pyytteetöntä!
Omaishoitaja kai minäkin olen. Omalla tavallani. Olen hoitanut ADHD -poikani asioita pitkään ja taistellut hänen puolestaan. Viisi kuukautta tänäkin vuonna olivat erittäin vaikeat, kun ei ollut hänellä tuloja ja jotenkin piti vain selvitä.
Mistä otettiin toimeentulo? Sitäpä sopii miettiä.
Hienoja juttuju on olemassa syrjäytyneiden ja syrjäytymisuhan alla olevien nuorten asioiden hoitamiseksi, mutta eivät ne kuitenkaan kaikkia tavoita. Kirjoitin asiasta jopa presidentillekin, mutta sain vain vastuksen, että kiittävät huomiosta ja kiinnostuksesta. Ei se Sauli itse vastannut. Se siitä sitten.
